Tänään tarkoitukseni oli olla rohkea. Aioin uhmata kaikkia luonnonlakeja, jättää itsesuojeluvaiston kotiin ja suunnata suoraan maanpäälliseen helvettiin; joululahjaostoksille itsenäisyyspäivän aattona. Kyllä, olin valmis laittamaan itseni alttiiksi mustelmille, hermoromahdukselle ja tyhjenevälle lompakolle. Valmistauduin koitokseen hokemalla mantraa siitä kuinka asenne ratkaisee; Tyhjää parkkiruutua etsiessä ehtii kuuntelemaan ihania joululauluja (parhaimmillaan monta tuntia), ostoskeskuksessa virtaisi massoina stressittömiä, joulurauhaa huokuvia ihmisiä (kenellä nyt olisi naama norsunvitulla kun pitkä viikonloppu on juuri alkanut) ja mikä parasta, lahjaostosten jälkeen voisi suunnata ensin Alkoon, jossa olisi kerrankin aikaa tutkia eri viinilaatuja ihan ajan kanssa samalla kun jonottaa kassalle herra Chenet kainalossa ja lopulta päätyä erään vihreän riistäjäketjun lihatiskille valitsemaan mehevimmät sisäfilepihvit itsenäisyyspäivän illallista varten.

Suunnitelma oli hyvä, mutta toteutus vaati jälleen kerran pientä soveltamista. Neiti Aika, tuo arkkivihollisistani vittumaisin, ei edelleenkään halunnut tehdä kanssani pienintäkään yhteistyötä. Ihan itseäkin naurattaa, miten lähes 31-vuoden aikana en ole onnistunut pysymään aikataulussa kertaakaan. Olen usein todennut, että elämä on täynnä valintoja. Useimmiten valinnat on hyvin yksinkertaisia, toisinaan ne vaatii uhrauksia myös sivullisilta. Aikataulullinen sivuperseluisu lähti taas liikkeelle kun täysin sattumalta sain tiedon, että lempiliikkeeni Alko aikoo sulkea ovensa jo klo 18. Siis kuudelta, ei jumalauta! Kello oli jo varttia yli viisi, seisoin kuuman suihkun alla Gilette kädessäni ja yritin ihan tosissani pohtia kumpi on tärkeämpi; vieraille tarjottavat illallisviinit vai se, että voisin myöhemin esitellä alastonta itseäni iltojeni ilolle. Syvän huokauksen saattelemana suljin suihkun ja vedin farkut osittain ajeltujen säärieni peitoksi.

Kuten arvata saattoi, pari muutakin arjen sankaria oli tehnyt kanssani saman havainnon poikkeuksellisesta aukioloajasta ja valtava autoletka mateli etanavauhtia pysähtyen joka helvetin valoihin. Saapuessani lopulta määränpäähän totesin minulla olevan ruhtinaalliset kolme minuuttia aikaa ennen sulkemista. Syöksyin tuulen lailla sisään ovista, joita vapaalle pääsyä odottava myyjä oli juuri sulkemassa. Kiitos lähes 40 cm aiempaa kapeamman vyötäröni, sulahdin raosta sisään lähes vaivatta. En todella kokenut tarpeelliseksi jäädä kuuntelemaan vastaväitteitä asiointitarpeestani varsinkaan kun toinen sääristäni muistutti edelleen apinan raajaa tuon äärimmäisen typerän poikkeusaikataulun vuoksi. Viineihin tutustuminen jäi tälläkin kertaa haaveeksi ja heitelin koriin tuotteita, jotka etikettinsä (ja pakkauskokonsa) puolesta vaikuttivat siltä, että niillä saa mukavan tunnelman aikaiseksi.

Pakattuani ostokset muovikasseihin astelin kepein askelin takaisin autolle ajatuksena palata muiden asiointitarpeiden osalta alkuperäiseen suunnitelmaan. Parkkipaikka löytyi ostoskeskushelvetistä kerrankin ilman suurempaa etsintää, sisällä soi ah niin ihanat joululaulut ja käytävät oli koristeltu teemaan sopivilla, hevosenperseen kokoisilla punaisilla palloilla. Seesteinen joulunodotustunnelma alkoi virrata jälleen päästä varpaisiin ja ilo oli ylimmillään kun sain seurakseni aarteistani sen isomman. Lahjojen hankinnan olisi luullut käyvän vaivatta, sillä nappulan toivelista sisälsi lähes kaiken mitä lelukatalogissa oli ymmärretty mainostaa. Jostain syystä mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta ja koko lahjojen hankinta tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta.

Päämäärättömän haahuilun jälkeen koitti Grande Finale; 20 minuuttia aikaa hoitaa viikonlopun ruokaostokset, josta viisi minuuttia kului suolen tyhjennykseen (mikään osa minusta ei selvästi osaa ajoittaa toimintaansa). Pikaisella laskutoimituksella aikaa oli alunperin viisi tuntia ja tehtäviä neljä; 1. Aja nyt herranjumala ne säärikarvat 2. Valitse kivoja viinejä viikonloppua varten 3. Hanki alkuun edes yksi lahja, jonka nappula voi kuvitella pukin tuomaksi 4. Osta tarvikkeet kivaa illallista varten, siis illallista jossa tapaat ensimmäistä (ryssi tämä, niin ehkä myös viimeistä) kertaa miehesi sisarukset puolisoineen. 15 minuuttia kauppojen sulkemisajan jälkeen saldo oli seuraava: 1. Osittain ajellussa sääressä kasvaa jo sänki 2. Pidän kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että valitsin edes jotain, mikä sisältää alkoholia 3. Totaalinen epäonnistuminen, luultavasti kerron jouluna tarinan Jeesus-lapsesta ja vakuutan lapseni materiaalisten lahjusten pahuudesta 4. Muovikasseissa on tavaraa, mitä sain napattua hyllyiltä samalla kun vartija huohotti niskan takana.

Vielä vuosi sitten olisin todenut, että paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Tänään kuitenkin nostan jalat pöydälle, testaan miten sen viinien alkoholipitoisuuden kanssa kävi (ihan vaan maistan), syön fondueta varten ostamani suklaat (kai huomenna jostain huoltoasemalta saa lisää) ja nautin tähänastisen elämäni parhaasta parisuhteesta (joko karvoilla tai ilman). On se kuitenkin aika ihanaa asua täällä pilvilinnassa.