Erehdyin viikonlopun aikana muutamaan otteeseen avaamaan sosiaalisen median ehdottoman edelläkävijän. Sen sijaan, että seinää olisi koristanut Itsenäisyyspäivä-vastaanoton upea pukuloisto toistui päivityksissä uutiset mielenosoituksesta ja sen kaksi- ja nelijalkaisista uhreista. Selattuani läpi asiaa koskevia kirjoituksia mielenkiintoni alkoi herätä; mitä mielenosoitus ja sitä seurannut mellakka tarkalleen ottaen koski?

Laitoin kaiken mielikuvitukseni todenteolla peliin, kun yritin keksiä hakusanoja, joilla löytäisin vastauksen. Lopulta olin saanut kasaan seuraavat perustelut: "Teki mieli juoda viinaa ja vittuilla", "Valtiojärjestelmä on perseestä, "Haluttiin paremmat bileet". Muutamassa haastattelussa esille yritettiin nostaa Suomessa vallitsevia luokkaeroja; "Rikkaat juhlivat, köyhät laskevat senttejä".

Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä epätietoisemmaksi kävin siitä, tarkoittaako nuo oikeuden puolesta taistelevat urhot "köyhällä" taloudellisesti heikommin pärjääviä yksilöitä (kuten minua) vai henkisesti keskivertoa lahjattomampia sankareita, kuten toiminnasta voisi päätellä? Nappula kummasteli vieressä, kun purskahdin nauruun ajatellessani tilannetta, jossa joukko maamme älykkäimpiä yksilöitä kerääntyy Tamperetalon edustalle Timo Jutila-naamarit päässä vertailemaan kenellä niitä "senttejä" on vähiten. Ajankohta asian käsittelylle oli varmasti mitä mainioin, sillä idänpuoleinen tuuli ja pakkasasteet varmasti kasvatti luokkaeroja entisestään. Ei ihme, että tapahtuma päätyi mellakkaan, kun poliisivoimat ilmestyivät paikalle ratsujensa kanssa. Jos vielä olisin jaksanut jatkaa asiaan liittyvien haastattelujen selailua, olisin luultavasti törmännyt ennemmin tai myöhemmin myös seuraavaan kommenttiin: "Ei vittu, sillä oritosiporvarilla oli ainakin 50 senttiä enemmän kuin mulla. Totta vitussa me hakattiin se!"

Iltapäivälehtien uutisoinnista voidaan päätellä, että mielenilmaus oli suunniteltu hyvin harkitusti ja toteutus oli tekijöidensä näköinen. Naurupurskahdus vaihtuu hervottomaan huutonauruun, kun ymmärrän joutuneeni itsekin yhtä taidokkaan mielenilmauksen kohteeksi; parisuhteeni paremman puoliskon maukuva (ja tähän asti sisäsiisti) terroristi on jättänyt nestemäisen näkemyksensä vaatekasani päälle. En ole täysin varma koskeeko sanoma puhtaasti minua vai mukanani tuomaa koiralajin edustajaa, tuota saatanasta seuraavaa nelijalkaista painajaista. Oli syy mikä tahansa, myös tämä mielenilmaus päätyy mellakkaan. Väkivallalta ei vältytä kun mielenosoittajan kynnet porautuvat ohimolohkooni ja hampaat käsivarsiini yrittäessäni "rauhanomaisesti" osoittaa että myös saunan takana on tilaa noille kusisille mielipiteille.

Onhan se upeaa, että Suomessa on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus meille jokaiselle ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä eli lupa päästää ilmoille mitä tahansa paskaa ilman sen suurempaa järjenkäyttöä. Tarkemmin kun asiaa pohtii, me kaikki olemme lähes päivittäin jonkinlaisen mielenilmauksen kohteena. Kuinka paljon hauskempaa olisi kannatella kylttejä, heittää iskulauseita ja pukeutua typerästi noissa arjen pienissä protesteissa. Vatsaan sattuu ja ulvon kaksin kerroin lattialla kun näen mielessäni nappulan marssivan eteisessä edestakaisin Jyrki Sukulaksi pukeutuneena pitäen pienillä käsillä kiinni kyltistä, jonka sanoma on selvä "Vedä se vihannes päähäsi ja anna mulle kunnon ruokaa!". Entä jos itse menisin töihin pyjama päällä ja julistaisin viestiä siitä kuinka haitallista terveydelle on joutua heräämään ennen iltapäivää. Parhaimpia tilanteita kuitenkin olisivat ehdottomasti ne, joissa entiset seurustelukumppanit osoittaisivat mieltänsä uudesta parisuhteestasi. Viimeaikaisten viestien perusteella tapahtumassa olisi mukana ainakin "Mä en oo enää sun kaveri" T-paidalla varustettu yksilö, jonka kylttiin on kirjoitettu sydänverellä "Sä et varmaan koskaan rakastanut mua", pientä koiraa vaalenpunaisessa hihnassa perässään vetävä lettipää joka parhaan ystävänsä avustuksella koittaa pitää tiukkana "Erosta vasta vuosi ja nyt jo unohdit Tessun synttärit" -lakanaa sekä rinta röyheänä kulkeva, vatsaansa sinnikkäästi sisään vetävä kaikkien naisten maanpäällinen unelma; herra isoego jonka autotallista löytyneelle ylijäämävanerille on vedetty tuhruinen totuus: "Hanki edes silarit!".

Kaikissa näissä mainitsemissani mielenilmauksissa on yksi yhteinen tekijä: mikään ei muutu. Hulluahan se olisi jos maanantain lehtiotsikot huutaisivat "35-vuotias työtön potki hevosta humalassa. Hallitus erosi rajun luokkaerokiistan vuoksi." Tai jos päättäisin parisuhteeni koska kissaa vitutti kun koira söi sen ruoat. On myöskään hyvin vaikeaa nähdä tilannetta, jossa saisin pitää työpaikkani pyjamaepisodin jälkeen tai nappula saisi luvan mussuttaa suklaamuroja päivän jokaisella aterialla. Silikonirinnat tosin kuulostaa houkuttelevalta kun katselen painonpudotuksessa "lieviä" taisteluvahinkoja kärsineitä rasvapussejani, mutta sitäkään lopputulosta ei takuulla saavuteta vanerilevylle kirjatulla vittuilulla.

Tampereella vaikuttaneet sankarit ovat luultavasti jälkipyykkinsä jo hoitaneet ja jatkaneet elämäänsä tuopin äärellä suunnitellen uutta idealistista tapahtumaa. Itse aloitan nyt oman pyykkini hoitamisen heittämällä iskussa kosteusvaurioita kärsineet vaatteet koneeseen. Huomenna kun vedän Arielilta tuoksuvat housut jalkaani, tuskin enää edes muistan koko mellakkaa.